Форум » Sairaudet, lääket ja sairauksien hoito » Anaalirauhastulehdus ja oireet » Ответить

Anaalirauhastulehdus ja oireet

Rishik: Anaalirauhaseritteen tarkoitus on luonnossa ollut reviirin merkitseminen, sillä voimakkaan hajuinen erite on tehokas yksilöllinen tunniste. Samasta syystä koirat nuuskivat toistensa takapuolia tavatessaan, sillä anaalirauhasten haju kertoo niille parhaiten, kuka on kyseessä. Koiran anaalirauhanen. Koirat tunnistavat toisensa anaalirauhaseritteen tuoksun perusteella. Koiran anaalirauhanen: Tukkeutuminen ja tulehtuminen Peräaukon ympärillä sijaitsevat koiran anaalirauhaset erittävät anaalirauhaseritettä. Anaalirauhaset eivät aina tyhjene toivotusti eläimen ulostaessa. Joskus eläimen uloste on niin pehmeää, että sen aiheuttama paine ei riitä puristamaan rauhasista eritettä. Eritteen koostumus voi myös muuttua paksummaksi, jolloin anaalirauhastiehyet tukkeutuvat helposti. Koiran anaalirauhaset saattavat myös tulehtua ja tämä täyttyminen tai tulehtuminen aiheuttaa koiralle kipua takapäässä. Koiran anaalirauhanen: Anaalirauhastulehdus ja oireet Anaalirauhasen täyttymistä tai tulehdusta epäillään, jos koira on erityisen kiinnostunut takapäästään ja pyrkii hankaamaan takapäätään maata tai mattoja vasten. Myös ulostaminen voi olla kivuliasta koiralle. Anaalirauhasten tulehtuminen on yleisempää pienikokoisilla koirilla. Koiran anaalirauhanen: Hoitaminen Jos koira vetää takapuoltaan maata vasten, iho peräaukon ympärillä on rikkoutunut, punoittaa, turvonnut tai kuumottaa, on koiran anaalirauhanen / -rauhaset todennäköisesti tulehtuneet ja koira on syytä viedä eläinlääkäriin. Tulehtuneita anaalirauhasia ei saa yrittää tyhjentää kotona, koska kovakouraisesti käsiteltynä koiran anaalirauhanen saattaa revetä ja tällöin tulehduserite tyhjenee ympäröivään kudokseen aiheuttaen vakavan tulehduksen kudoksessa.. Olisi myös hyvä, että eläin ei pääsisi hankaamaan tulehtuneita rauhasia lattiaan tai mattoon, sillä voimakas hankaus voi myös aiheuttaa anaalirauhasen seinämän repeämisen, jolloin tulehdus leviää laajemmalle kudoksiin. Koiran anaalirauhanen: Tulehtuneet anaalirauhaset tulee hoidattaa eläinlääkärillä. Eläinlääkäri arvioi tilanteen, tyhjentää rauhaset ja saattaa määrätä vaikeissa tapauksissa antibiootia ja kipulääkettä kotihoitoa varten. Vaikeimmissa tapauksissa eläinlääkäri joutuu rauhoittamaan koiran ja huuhtelemaan anaalirauhaset sisällön pehmentämiseksi. Jos koiran anaalirauhanen / rauhaset aiheuttavat ruokavalion vaihtamisesta huolimatta säännöllistä vaivaa, on anaalirauhaset mahdollista leikkauttaa pois. Leikkaukseen sisältyy aina pieni riski peräaukon sulkijalihaksen vaurioitumisesta. Sulkijalihaksen vaurioituminen on kuitenkin usein itsestään korjautuvaa hermotuksen uusiuduttua. Koiran anaalirauhanen: Ruokavalion merkitys ennaltaehkäisyssä Koiran ulosteen tulisi olla riittävän kovaa ja kiinteää, jotta ulosteen aiheuttama paine puristaisi anaalirauhasten eritteen ulos. Tähän voidaan vaikuttaa ruokavaliolla. Jatkuvasti löysät ulosteet ovat muutenkin merkki siitä, että eläimen ruuansulatus ei toimi toivotusti. Yleisimmät syyt löysiin ulosteisiin ovat sopimaton ruoka ja stressi. Jos koirasi ulostaa suuria, löysiä kasoja, voit kokeilla vaihtaa ruokaa korkeaenergisempaan ja paremmin sulavaan. Tällöin ruokaa tulee antaa pienempi annos kuin aiemmin. Kuitujen määrä vaikuttaa myös ruuansulatuksen toimintaan, mutta on yksilöllistä, kuinka kuitupitoista ruokaa koiralle kannattaa syöttää. Tarkkailemalla oman lemmikin vointia ja kokeilemalla eri ruokia löytää yleensä sille parhaan ruokintatavan. Eläinlääkäri Petri Bäcklund

Ответов - 0



полная версия страницы